Julkaistu , julkaisija

Sokeriraketteja tummalle pohjalle

Sokeriraketteja tummalle pohjalle

 

Viime vuonna kirjoitin jutun Ilotulitusriemua ryhmässä yksilönä, jossa oli ideoitu ryhmän yhteinen rakettitaivas, jossa jokainen tekee sen kokoisen ja muotoisen työn kuin ikinä haluaa, mutta työt yhdessä muodostavat kokonaisuuden. Työvälineitä oli jutussa esitelty useita värien levittämiseen ja tutkimiseen. 

 

Rakettiaskartelutekniikoihin lisäisin vaihtoehdoksi myös sokerimaalauksen, joka soveltuu myös tummalle yötaivaalle, kun vain tietää muutamat niksit onnistumiseen. Sokerimaalauksen perusperiaatteita on kerrottu jo vanhassa jutussa; Sokerinen yötaivas ja partavaahtoa. 

 

                                                                                                                           IMG_20190108_152957

 

 

Sokerilla ja väreillä on ihan oma tahtonsa, joten näistä ei oikein saa selkeästi yksittäisiä raketteja ellei sitten rajaa jo sokerin levitysvaiheessa kullekin raketille omaa aluetta. Tein siitä yhden mallin ja kuten sanoin, että sokerilla ja väreillä on oma tahto, katosi suurin osa työn väreistä yön aikana taivaantuuliin! Olen ihan vain kokemusperäinen asiantuntija, joten varmaa tietoa syistä ei ole... epäilyjä vain. Olisiko sokeriliemen pitänyt olla lämpimämpää vai oliko maalit jo liikaa laimennettuja vai oliko valkoisen osuus liian pieni kun tein maaleja tarpeen mukaan aina lisää tilkan kerrallaan. 

 

                                 IMG_20210102_120602__01_Medium

 

Toki tämä tekniikka soveltuu avaruusteemaan, jos halutaan jäljitellä avaruuden värikkäitä planeettoja ja tähtiä. Värien ja kuvioiden sekoittumisen ihmettelemistä ainakin näissä töissä on riittämiin. Sokerin vaikutus on niin lumoava!

 

                                             IMG_20210101_173416_Medium 

 

Lista oman kokemukseni pohjalta kuinka onnistut parheiten tumman pohjan sokerimaalauksessa:

-Tee lämmin vahva sokeriliemi, johon liotat sokeria mahdollisimman paljon (mutta toki jäähdytä se niin, että se on vain lämmintä, eikä polta).

-Jos teet tämän sokeriversion ajatuksella, että lapsi rajaa oman työnsä, täytyy tässä rajaus ja leikkaus tehdä ennen sokerin levitystä. Muista kuvata mihin kenenkin työ tulee tai tee piirretty "kartta" eri paperille muodoista. Kokoaminen on yllättävän vaikeaa jälkikäteen.

-Levitä sokeria ohut kerros paperille, jättäen kuitenkin reunoihin vähintään 1 cm alue ilman sokeria estämään värien valuminen pois. Älä kuitenkaan tee suuria lammikoita sokeriliemestä.

-Värien sekoitus (on hyvä jos tämä olisi tehty jo valmiiksi aiemmin); sotke valkoiseen pulloväriin värillisiä pullovärejä max. saman verran (tummia vähemmän, vaaleita enemmän). Sekoita joukkoon joko hiukan vettä tai sokerilientä, jolloin väriliemi on hyvin notkeaa ja pisaroina helposti tiputettavaa. Vaikka työt ovat hyvin värikkäitä, ei itse värejä mene kuin pisaroita, joten älä tee turhaan hirveän isoja määriä. 

-Tiputtele kaiken värisiä väripisaroita sokeriliemeen vierekkäin tai sisäkkäin, jolloin ne lähtevät liikkumaan ja sekoittumaan kauniisti. Huomioi, että tämä prosessi jatkuu vielä hetken, joten odota rauhassa. Voit myös sekoittaa niitä hiukan vaikka hammastikulla tai leikkihaarukalla. Älä sekoita kuitenkaan liikaa.

-Myös kulta- tai hopeapullomaali on näyttävää näissä töissä. Ne tuovat ihanaa kimallusta. Toki myös siroteltava kimalle tarttuu hyvin sokeriin, mutta siinä on aina muistettava, että kimalletta ei saa joutua viemäreihin ja se on turhaa mikromuovia, mitä tulisi välttää!

-Jos väri jää paikoilleen kasaksi, on se liian jäykkää -> lisää siihen pisara vettä tai sokerilientä.

-Jos väri ei erotu taustasta -> lisää siihen valkoista.

-Jos värit eivät lähde sekoittumaan ollenkaan, voit kokeilla tiputtella väriin lisää sokerilientä. Sokeriliemi voi myös olla liian laimeaa.

-Jos kaikki väri karkaa keskellä olevaan lammikkoon, on sokerilientä liikaa. Sitä voi koettaa imeyttää talouspaperiin.

-Kun laitat työt kuivamaan, koeta asettaa ne tarkasti vaakatasoon. On nimittäin kerran jos toisenkin valunut maalaustelinettä pitkin tahmeaa väri-sokerilientä lattialle yön aikana. 

-Anna töiden kuivaa rauhass- mieluummin useampi päivä jos yhtään näyttää, että jostain vielä voisi valua lientä seinälle asetettaessa. Kuivauskaapin laimea lämpö edesauttaa kuivamista, mutta muista varoa valumia!

-Jos maaleja jää, voivat lapset maalata lopuilla väreillä omia pikkutöitä tai yhden yhteistyömaalauksen. Lapsista on hauskaa ihan vain kopsutella loput maalit mustalle kahden pensselin avulla tai räpsytellä nopealla käden liikkeellä esim pensselistä, jolloin pisarat tuovat ihanan tähtitaivasefektin maalaukseen.

 

       IMG_20190219_090903_Medium_1 IMG_20210101_174148_Medium

 

 

Kommentit: 0

Vain rekisteröidyt käyttäjät voivat jättää kommentteja.
Kirjaudu sisään ja jätä kommentti Rekisteröidy heti

Powered by Powered by