Kylvö-kuvitettu loru

12,00
Toimituksen paino: 80 g


Kylvö-kuvitettu loru on hahmotus- ja kuullun ymmärtämistehtävä, jota lorutellaan yhdessä lasten kanssa mm. rairuohon kasvattamisen aikoihin. Loru kertaa kasvattamisen vaihteet ja samalla lapsi etsii värikkäille kuville oikeat paikat alustaan.  Lorupohjassa on myös motivoivia kysymyksiä kasvattamisesta, joten loru on hyvä pohja pidemmällekin kasvatusprojektille.

 

Kuvitettua lorua voi käyttää mm. päiväkodeissa niin  isossa ryhmässä, kuin pienryhmissä tai yksilöohjauksessakin. Soveltuu toki hyvin myös ajanvietteeksi lapsiperheisiin.

 

Kylvö- loru kehittää mm. lapsen luetun ymmärtämistä, sanavarastoa ja  hahmottamista sekä motivoi erilaisten kasvien kasvattamiseen.

 

Tuotepaketti sisältää hauskan lorun rairuohon kasvattamisprosessista, 13 loruun liittyvää kuvakorttia, pohjan korteille sekä seinäkortin. Lasten osallisuus on huomioitu värikkään, seinälle laitettavan kortin myötä. Sen nähdessään lapsi pyytää leikkimään ko. leikkiä aina halutessaan. Näin itse leikki voi rauhassa olla aikuisen kaapissa ja säilyä tallessa ja hyvänä vuodesta toiseen.

 

Kaikki osat ovat laminoituja. Värisävyt voivat vaihdella hiukan eri tuote-erien kesken. Ikäsuositus +2 v.

 

Lue vinkkejä eri vaihtoehdoista rairuohon kasvattamiselle Höplän Täplän blogista; Popcornia multaan

 

 

Suosittelemme myös

Lumiukon nenä - kuvitettu loru
15,00
Toimituksen paino: 110 g
Hupsun Pupusen kymppiparit
11,00
Toimituksen paino: 72 g

Selaa tätä tuoteryhmää: Lorutuotteet
Powered by Powered by