Höplän Täplän taustoja

Höplän Täplän taustoja

Höplän Täplän loruleikkien takana hassuttelee neljän tytön äiti Itä-Suomesta. Koulutukseltani olen päivähoitaja ja askartelunohjaaja. Minulla on yli 20;n vuoden työkokemus päiväkotiarjesta ja ikuinen palo tehdä käsillä kaikkea kaunista. Rakastan käyttää paljon värejä lasten taidekasvatuksessa ja myös kalligrafiakynät kuluvat niin arjessa kuin työssänikin koko ajan. Nämä näkyvätkin Höplän Täplän tuotteissa ajoittain.

 

Valitettavasti koko ajan kiristyvä työelämä on tuonut näkemyksen, että enää eivät varhaiskasvattajat ehdi tekemään työvälineitä laadukkaaseen kasvatustyöhön. Ideoita internet on pullollaan kaikesta ihanasta, mutta monella ei ole taitoa, välineitä eikä ainakaan aikaa valmistaa kivoja pedagogisia pelejä, leikkejä ja virikkeitä helpottamaan arkea työssä. Keskinkertainen piirustustaitoni ei ole pääosissa tuotteissani, vaan valmiit, iloisen väriset tuotteet, jotka ovat käyttövalmiina muille ilman tuntikausien suunnittelu- ja valmistelu-urakkaa. 

Haluan korostaa myös tuotteillani kädentaitoja, joten en piirrä ja väritä kuvia tietokoneella lainkaan. Lasten elämä on muutonkin tänä päivänä niin täynnä animaatioita ja tietokonegrafiikkaa, että haluan herätellä henkiin vanhan ajan piirretyt kuvat.

 

Tästä ideasta syntyi pikkuyritykseni ”Höplän Täplän Loruleikit”. Toiminimi, jossa voin yhdistää kädentaitojani sekä päätyön tuomaa osaamistani tehden sarjatyönä samalla muillekin testattuja ja toimivia työkaluja lasten kanssa työskentelyyn hyödyntäen omaa laajaa materiaali- ja työvälinevarastoani. Kokemuksesta voin sanoa, että monen tilanteen pelastus arjessa on napata kaapista leikki, jonka ympärille kokoontuu paljon innokkaita leikkijöitä. 

Yleensä kaikki hauska ja hiukan jännittävä toimii parhaiten lasten kanssa, joten koetan tuotteissani yhdistää pedagogiikan ja hauskuuden samaan pakettiin. Uuden vasun myötä pidän myös toiminnallisuuden ja lapsen osallisuuden mukana suunnittelussa. Myös luonto ja tutkiminen nousee työssäni usein tärkeään osaan, sillä lasten luontosuhteen vaaliminen näinä aikoina on erityisen tärkeää ja antoisaa.

 

Teen tuotteita käsityönä toiminimellä, oman päätyöni sekä perhe-elämän ohella & ehdoilla ja ehdottoman virallisesti maksaen kaikki lakisääteiset maksut! Lorut ja riimitykset ovat omaa tuotantoani lukuunottamatta tietysti suomalaisia perinneleikkejä (mm. Vanha maalipurkki tai Vanhan linnan kummitus), joihin olen valmistanut vain valmiit leikkivälineet. Tuoteperhe kasvaa sitä mukaan kuin aikaa on suunnitella tuotteita ja hioa niitä myyntikuntoon.


Verkkosivulle on sittemmin luotu myös "Ladattavat tiedostot" - osio helpottamaan minun työurakkaani. Osan tuotteista saa sieltä edullisemmin, kun itse leikkaa ja laminoi tekemäni tuotteet.

Myös sifonkihuiveja sekä lorupusseja ostan jälleenmyyjältä, joten "Lorutuotteet" sivulta löytyy niistäkin laaja valikoima. Osan lorupusseista värjäilen itse kauniin värisiksi.


Verkkokaupan rinnalla kulkee tämä blogi, johon lisäilen vinkkejä pelieni käyttömahdollisuuksista, mutta myös muita tarinoita / ohjeita / toimintavinkkejä päiväkotiarkeen liittyen (esim. lasten kanssa toteuttamiani askartelutekniikoita). Uuteen verkkokauppapohjaan siirtyminen vuoden 2022 lopulla, aiheuttaa blogijuttujen julkaisun huomattavaa hidastumista (kuvat ja linkit on lisättävä joka juttuun), mutta niitä julkaisen pikku hiljaa vuoden kiertokulun mukaan.

 

Koira-allergisille tiedoksi; erillisiä tuotantotiloja yrityksellä ei ole, vaan tuotteet valmistetaan kodissa, jossa asustelee myös koira.

 

Puhun yleisesti päiväkotimaailmasta, mutta toki tuotteeni soveltuvat perhepäivähoitajille, seurakunnankerhoihin, kotiäideille tai isovanhemmille touhutessa lasten kanssa vanhuksia sekä kehitysvammaisia unohtamatta.

 

Toivon hartaasti, että tuotteistani saa moni lapsi eväitä ja haasteita elämän oppipolulle  sekä iloa ja naurua päiviinsä!


 

 Hassuttelevin yhteistyöterkuin; Jonna

Kommentit