Sokeriruusuja

Idea oli hyvä, mutta lopputulos ei vastannut odotuksia... mutta oli silti tosi kiva! Joskus käy niinkin kokeilevassa askartelupajassani.

Olen kauan aikaa sitten oppinut tuon silkkipaperiruusun tekemisen , mutta mieleeni tuli idea saisiko sokerimaalauksen upeaa väri-ilottelua mitenkään ruusujen terälehdille.


Tein alla olevan ohjeen mukaan ruusuja nenäliinasta (miniruusuja), kreppipaperista ja mulperi- eli banaanipaperista, kastoin ne sokeriliemeen ja väritin osin pullopeiteväreillä, osin nappipeiteväreillä. Alkuperäinen ajatukseni olikin tehdä valkoisesta silkkipaperista, jota en löytänytkään varastoistani, mutta varmaan paremminkin toimi huokoisalla paperilla.


Samalla tavalla värit eivät sekoituneet ja tehneet rajaa kuin sokerimaalauksessa paperille, mutta kauniita ruusuista joka tapauksessa tuli. Kaunein minusta on kun maalaa vain terälehtien reunat… muistuttaa paljon somessa näkemiäni suodatinpussiruusuja, joissa oli vain reunat maalattu kauniisti värikkäiksi.


Oranssin silkkipaperiruusun kokeilin myös sokeroida ja maalata (kun minulla ei sitä valkoista ollut), mutta siitä näkee kuinka paperin laadulla on vaikutusta lopputulokseen. Kiiltävä ja tiivis silkkipaperi ei ime sokeria eikä väriä ja jättää erityisen kiiltävän sokeripinnan. Huokonen kreppipaperi ja nenäliina taas imevät itseensä liuosta ja värejä. Ripottelin kimalletta joihinkin märkiin ruusuihin ja minusta näistä kaikista tuli todella kauniita.


    



Ja yllätys yllätys… ne eivät tahranneet sormia vaan kovettuivat vain kovaksi. Periaatteessahan tein sokeritärkin ja tärkkäsin ruusut ikivanhalla tärkkäysmenetelmällä lisäten vain väriä. Varmasti näitäkin on joku jo tehnyt iät ja ajat, vaikka minulle ajatus olikin uusi.


Yhden varren päällystin valkoisella kreppipaperisuikaleella ja päätin liimata sen sokeriliemellä kiinni keppiin, kun en laiskana jaksanut liimaa kaivaa. Ajattelin myös tällä helpottaa työskentelyä lasten kanssa, sillä heidän on helpompi sipaista sokerilientä siveltimellä tai lusikalla suikeleeseen, kuin joka paikkaan tarttuvaa liimaa. Koko palalla ei liimaa/sokerilientä tarvitse olla, vaan rantu keskellä riittää, ettei ohut paperi repeä (katso video Facebookista).  Maalasin varren vihreällä heti tuoreeltaan (jolloin se on tahmeaa tietenkin), mutta ruusu kuivaa kokonaisuudessaan varsineen päivineen silti tosi kovaksi, eikä sotke. Niinpä ruusun voi tehdä ekologisesti täysin ilman liimaa.


Monet ruusuohjeet vaativat paljon osien leikkaamista ja tiedämme jokainen lasten rajallisen jaksamisen leikkaamisen suhteen. Tässä ruusussa leikkaamista ei paljoa ole… tosin sorminäppäryyttä ja aikuisen apua tämä vaatii ruusun pitämisessä pienempien askartelujoiden kohdalla.



Ruusun valmistus;

*Leikkaa valitsemastasi ohuesta paperista (esim. silkki- /kreppipaperi tai nenäliina) yhtenäinen suikale, jonka pituus on esim. 30-40cm ja paksuus n 10-15cm riippuen haluamasi ruusun koosta.

*.Sipaista muutama tippa liimaa tai sokeriliuosta sinne tänne koko pituudelle suikaleen alareunaan. Taita suikale pituussuunnassa kahtia painamatta kuitenkaan taitetta lyttyyn Lisää myös liimaa tai sokeriliuosta taitetun alareunaan päälle koko matkalle. Varo laittamasta liikaa, ettei paperi repeä.

* Taita vasemmasta reunasta alkukolmio (jos olet oikeakätinen) ja rypistä alku vasempaan käteen ryttyyn. Voit ottaa liimaan tai sokeriliemeen kastetun oksan varreksi jo tässä vaiheessa mukaan, mutta ainakin lapsen on helpompi työntää tikku ruusuun vasta lopussa.


                                                              


”Syötä” koko alareuna väljästi muodostaen ruusun. Taita suikaleen loppu ruusun alareunaan liiman tai sokeriliemen avulla. Itse tässä vaiheessa pyöräytin pienellä kuminauhalla (jotka on tietysti otettu talteen jostain lasten lelupakkauksista) ruusun kiinni.

*Varreksi sopii vaikka joku luonnosta kerätty keppi. Raota ruusun alareunaa sen verran, että saat työnnettyä kepin kuminauhan tai ruusun sisään, jos et ottanut sitä mukaan jo ruusua tehdessä.

* Varren päällystämistä varten leikkaa silkki- tai kreppipaperista parin sentin levyinen, pitkä suikale. Levitä koko matkalle sokeriliuosta tai laimennettua liimaa (ei tarvitse olla tarkasti joka kohdassa). Aloita päällystäen ruusun alapuoli ja viistosti koko varsi.


                                                              


* Sokeriliuos; laita astiaan sokeria ja lisää suunnilleen saman verran kuumaa vettä. Liota sokeri veteen kokonaan. Voit lisätä sokeria niin kauan, kun sitä enää siihen liukenee. Anna seoksen jäähtyä jos olet lapsen kanssa ruusuja tekemässä, ettei liuos polta.

* Kasta valmis ruusu sokeriliuokseen tai sivele pensselillä tai lusikalla sitä joka kohtaan. Valuta ylimääräinen sokeri pois ja maalaa haluamallasi tavalla (joko kokonaan tai vain terälehtien reunat). Väreinä voi käyttää mitä vain vahvapigmenttistä  väriä, kuten peitevärit, akryylivärit, elintarvikevärit...) Maalaa myös varsi, mikäli se on valkoisesta paperista tehty ja anna kuivaa. Voit myös leikata ja liimata muutaman lehtden ruusun varteen.

*Halutessasi ripottele ruusun terälehdille glitteriä.

*Ruusu kannattaa kuivattaa pystyssä, ettei se jää kiinni ja lysähdä outoon muotoon pöytää vasten kuivaessa.


Eräänä vuonna useita vuosia sitten avoimilla kerhoilla järjestimme lasten kanssa äideille ihanan hemmotteluhetken. Oli mm. hieronta- kynsien lakkaus-, käsien rasvaus ja kampaamopisteet, joissa lapset hemmottelivat äitejään. Kokoonnuimme myös lukemaan lasten keksimiä kauniita lauseita äideistään ja kuuntelimme laulun, jonka jälkeen lapset kävivät kukittamassa äitinsä itsetekemällä kukalla (kukkamalleja ja  värejä oli valittavana tietysti useita). Tästä jäi  kaikille herkkä ja kaunis muisto.


Tämä sokeriruusu on todella kaunis ja kestävä vaikka äitienpäivä- tai valmistujaisruusuksi sellofaaniin pakattuna! Ruususta voi vaikka vain ottaa kuvan (lapsen kasvot taustalla) nyt karanteeniaikaan ja lähettää sen kännykällä esim. isovanhemmille. Ruusu säilyy hyvänä siihen saakka kunnes taas pääsee vierailulle, jolloin lapset pääsevät antamaan ruusun muistoksi halausten kera. Sokeriruusut sopivat myös kesäjuhliin pöytäkoristuksiksi.



                                                     


Lyhyt video ruusun tekemisestä on nähtävissä loruleikkien Facebook-sivustolla. Olethan tykännyt jo Höplän Täplän loruleikit sivuista ja käynyt katsomassa kuukauden tarjoustuotteen verkkokaupasta täältä?

Kommentit