Lumiukon nenä-kuvitettu loru on hahmotus- ja kuullun ymmärtämistehtävä, jota tehdään yhdessä lasten kanssa. Hauska loru lumiukon nenän etsimisestä luetaan lapsille ja heidän tehtävänä on hahmottaa mikä kuva kuuluu oikeaan kohtaan.
Lorussa on myös ajattelua ja päättelykykyä kehittäviä kysymyksiä keskustelun pohjaksi sekä ideoita lumen tutkimiseen , joten loru on hyvä pohja pidemmällekin tutkimusprojektille.
Kuvitettua lorua voi käyttää mm. päiväkodeissa niin isossa ryhmässä, kuin pienryhmissä tai yksilöohjauksessakin. Soveltuu toki hyvin myös ajanvietteeksi lapsiperheisiin. Lumiukko- kuvitettu loru kehittää mm. lapsen kuullun ymmärtämistä, sanavarastoa ja hahmottamista sekä motivoi tutkimaan lunta ja jäätä.
Pelimuunnelmia;
-Voit varioida tapaa kuinka kuvat jaetaan lapsille; pussista nostamalla, jaatko ne etukäteen lapsille vai valitseeko lapset vuorollaan ne kuullun mukaan pöydältä lorun edetessä.
-Toiminnallisuutta, osallisuutta ja hauskuutta saat tehtävään niin, että lapset valitsevat jonkun liikkeen (esim. viisi kyykkyhyppyä), jonka kaikki suorittavat, jos pussista tuleekin väärä kuva! Lorupusseja on Loruleikeillä myytävänä monta eri mallia ja väriä.
-Leikin ollessa lapselle jo tuttu, voi muistia harjaannuttaa ja kysyä muistaako lapsi mitä lorussa oli tapahtunut esim. porkkana-kuvan kohdalla.
Tuotepaketti sisältää hauskan lorun, 14 loruun liittyvää kuvakorttia, 2 pohjaa korteille sekä seinäkortin. Lasten osallisuus on huomioitu värikkään, seinälle laitettavan kortin myötä. Sen nähdessään lapsi pyytää leikkimään ko. leikkiä aina halutessaan. Näin itse leikki voi rauhassa olla aikuisen kaapissa ja säilyä tallessa ja hyvänä vuodesta toiseen.
Kaikki osat ovat laminoituja.
Ikäsuositus +3 v.
Postitus edullisesti kirjeenä.
Nyt voit ostaa settinä myös Kylvö - kuvitetun lorun edulliseen yhteishintaan täältä.